Leikataan langasta noin metrin mittainen pätkä.
Pujotetaan lanka napin reikien läpi.


Solmitaan langan päät yhteen.
Lankahyrrä on valmis.
Ota lankahyrrän molemmista päistä sormilla kiinni siten, että nappi jää keskelle ja pyöritä muutama kierros nappia niin, että lankaan syntyy kierrettä.
Lankahyrrää pyöritetään liikuttelemalla käsiä vuoroin keskelle- ja ulospäin. Lanka menee kierteelle vuoroin molempiin suuntiin ja nappi pyörii ja hyrrää.
Näitä tehtiin Lapsena 50-luvulla. Joskuus kokeiltiin miten käy kun pyöritetään tukassa. Sattui vietävästi kun hyrrä tukisti. O tempora, o mores
VastaaPoistaMuistan myös nämä nappihyrrät lapsuudestani 60-luvulla. Nyt aion kokeilla lastenlasteni kanssa. Ohjeet ovat hyvin selkeät, niin että enköhän saa toimimaan!
VastaaPoistaKävin eilen Aboa Ventus argeologisessa museossa Turussa. Siellä oli nappihyrrän "nappina" käytettyjä luunpalasia. Lelu oli keskiaikainen suristinluu. Kokeiltavaksi tehdyissä hyrrissä, luun sijaan oli vuoltu puunpala. Hyvin toimi ! Vanha lelu siis, jo keskiajalta.. Minäkin leikkinyt 70-luvulla sillä.
VastaaPoista